Login   •   Rekisteröidy   •  

Vuoden historiallinen ilta Nissalassa

Kyläyhdistyksen historiallinen ilta on lähtöisin vuonna 2006 julkaistusta Luomaan historiikistä.
Vuodesta 2006 on säännöllisesti järjestetty historiallisia kävelyretkiä, joiden aikana on voitu paikan päällä tutustua Luoman kulttuuriin ja näin perusteellisemmin oppia tuntemaan omaa lähiympäristöään.
Tapahtumissa on aina ollut runsaasti osanottajia ja tänä vuonna kyläyhdistys joutui käytännön syystä rajoittamaan osanottajamäärän 40 henkeen.Osanottajalista täyttyi kahdessa päivässä!

Nissalan kartano on monen Vitträsk villan tapaan n. 100 vuotta vanha. Andreas ja Tiina Tallberg ostivat kartanon vuonna 2007. Aikaisempia omistajia ovat olleet mm. Suomen ensimmäinen autokauppias Nikolajeff ja Aminoffin perhe.

Nykyinen omistajaperhe on hyvällä maulla ja kulttuuriperinteitä noudattaen kunnostanut alkuperäiset rakennukset Vitträskin rannan pohjoispuolella, mutta sen lisäksi he ovat rakentaneet Rauhalantien läheisyyteen korkeatasoisen hevostallin, missä on lämmitetty ratsastushalli, täydellinen jäteveden puhdistamo ja puuhakkeella toimiva lämmityskeskus.

Osallistujat saivat isäntäparin opastuksella tutustua valokuviin, missä kunnostusprojektin vaiheet olivat seikkaperäisesti dokumentoitu ja lisäksi katsoa, miten ympäristö raskaiden toimenpiteiden jälkeen on toipunut ja entisöintityö onnistunut.

Kyläyhdistys kiittää isäntäpari mielenkiintoisesta ja opettavaisesta historiallisesta illasta!

Tiina ja Andreas Tallberg

Teksti: Stefan Winquist
Kuvat: Bengt Ölander


Nimi:

Email:

Sijainti:

Kotisivu:

Smileys

Muista henkilökohtaiset tietoni

Ilmoita, jos juku vastaa kommenttiini?

Kirjoita alla näkyvä sana:


Luoman kyläyhdistys

Luoman kyläyhdistys – Kirkkonummi on poliittisesti sitoutumaton, kaksikielinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kyläläisten yhteisiä etuja ja viihtyvyyttä yhteistyössä muiden Luomassa toimivien yhteenliittymien ja organisaatioiden kanssa. Tavoitteena on vaikuttaa kylän kehittymiseen ja parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia.

Lue lisää »»

Foorumissa...

Liity postituslistalle