Login   •   Rekisteröidy   •  

KILPAILUKUTSU – Luoman kylän logo


Logokilpailu lapsille ja nuorille


Luoman kyläyhdistys ry täyttää 10 vuotta
ja julistaa kilpailun Luoman kylän logosta lapsille ja nuorille (2-16 v.)

Luoman kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kyläläisten yhteisiä etuja ja viihtyvyyttä, vaikuttaa kylän kehittymiseen ja parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Logolla Luoman kylä haluaa tulla näkyväksi ja tunnistettavaksi viestinnässä kyläläisille ja kylän ulkopuolella.

Logo
Kerro Luomasta yhdellä kuvalla. Logo kertoo pienessä tilassa jonkin ajatuksen kohteestaan. Logo on selkeä. Sen tulee toimia sekä pienessä koossa (esim. kirjepaperin nurkassa) että suuressa koossa (esim. julisteessa, lipussa tai vaatteessa). On hyvä huomioida, että logo toimii käytössä sekä värillisenä että vielä useammin mustavalkoisena. Logo voi olla kuva-aihe (esim. Punaisen Ristin logo) tai kirjaimista koostuva kuva (esim. Coca-Colan logo).

Piirustustaito ja ehdotuksen viimeistelytaito ei ratkaise hyvää logoa – idea on tärkein! Logoehdotuksen ei tarvitse olla viimeistelty ja valmis. Luoman kyläyhdistys viimeistelee voittajaehdotuksen tarkoituksenmukaisesti toimivaksi logoksi.

Ehdotukset
Logoehdotuksen toteutustapa on vapaa. Se voi olla piirustus, maalaus tai valokuva, kuva-aihe tai kuvaksi muotoiltua tekstiä, käsin tai tietokoneella toteutettu. Oleellista on, että ehdotus on ehdotuksen antajan oma luomus.

Voit tehdä jopa kaksi ehdotusta – yksi ehdotus per paperi. Kirjoita paperin kääntöpuolelle nimesi, ikäsi, osoitteesi ja puhelinnumerosi, sekä luokka-asteesi, jos olet koululainen. Ehdotuksen voi tehdä myös yhteistyönä, esimerkiksi kaverusten tai sisarusten kesken, jolloin mahdollinen palkinto jaetaan ehdottajien kesken.

Toimita ehdotuksesi viimeistään sunnuntaina 23.10. klo 16: Luoman kyläyhdistys / Bengt Ölander, Masalantie 626, 02440 Luoma. Kilpailuehdotuksia ei palauteta tekijöille.

Palkinnot

Luoman kyläyhdistys lunastaa voittajaehdotuksen kaikkine oikeuksineen 100 euron palkintosummalla. Voittajaehdotuksen lisäksi palkitaan yksi ehdotus jokaisesta ikäryhmästä (alle kouluikäiset, alakouluikäiset ja yläkouluikäiset). Kilpailun ratkaisee Luoman kyläyhdistyksen nimeämä palkintoraati. Voittajalle ja palkituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti 10-vuotisjuhlaviikolla 44.

Lähettämällä ehdotuksen kilpailuun ja tullessaan valituksi voittajaksi ehdotuksentekijä sitoutuu luovuttamaan kaikki oikeudet logoon kilpailunjärjestäjälle, Luoman kyläyhdistykselle, jolla on kaikki oikeudet käyttää ja muokata logoa. Kilpailun järjestäjällä on oikeus käyttää kaikkia kilpailuun tulleita ehdotuksia viestinnässään sekä asettaa niitä näytteille.

Palkintojenjako 10-vuotisjuhlassa
Logokilpailun voittaja ja kolme muuta hyvää ehdotusta palkitaan ja kilpailun kautta syntynyt kylän merkki julkistetaan kyläyhdistyksen 10-vuotisjuhlissa lauantaina 5.11.2011 Ljusdalassa. Juhlissa on esillä näyttely, jossa on esillä kilpailuun tulleita ehdotuksia.

Onnea kilpailuun!


Nimi:

Email:

Sijainti:

Kotisivu:

Smileys

Muista henkilökohtaiset tietoni

Ilmoita, jos juku vastaa kommenttiini?

Kirjoita alla näkyvä sana:


Luoman kyläyhdistys

Luoman kyläyhdistys – Kirkkonummi on poliittisesti sitoutumaton, kaksikielinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kyläläisten yhteisiä etuja ja viihtyvyyttä yhteistyössä muiden Luomassa toimivien yhteenliittymien ja organisaatioiden kanssa. Tavoitteena on vaikuttaa kylän kehittymiseen ja parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia.

Lue lisää »»

Foorumissa...

Liity postituslistalle