Login   •   Rekisteröidy   •  

Luoman kyläyhdistys täytti 10 vuotta

Luoman kyläyhdistyksen 10-vuotisjuhlaa vietettiin Ljusdalassa 5. päivä marraskuuta. Juhlapäivällisen ja tanssien lomassa käytiin läpi koko kymmenvuotisen kyläyhdistyksen historiikki ja palkittiin Vuoden luomalainen. Tänä vuonna pystin korjasi Ulla Åberg. Kyläyhdistys palkitsi Åbergin hänen ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstään kyläyhdistyksen kirjanpitäjänä ja kassanhoitajana. Hän toimi myös suomenkielisen historiikkitoimikunnan vetäjänä usean vuoden ajan. Näiden tehtävien lisäksi Åberg on käytännössä ylläpitänyt yhdistyksen jäsenrekisteriä ja ottanut vastaan ilmoittautumisia juhliin sekä lukuisiin tapahtumiin. Åberg toimii myös muissa kylän yhdistyksissä. Lisäksi juhlassa jaettiin kunniakirjat Anita Johanssonille, Aira Turuselle, Hans Brennerille ja Anneli Rantaselle Luoman kylän ja sen asukkaiden eteen tehdystä monivuotisesta työstä.


Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Stefan Winquist toivotti kuutisenkymmentä juhlavierasta tervetulleiksi. Kyläyhdistyksen perustajajäsen ja varapuheenjohtaja Erkki Ahlsten muisteli kyläyhdistyksen alkuaikoja.


Haaviston tyttöjen musiikkiesitys. Logokilpailussa palkitut (vas.) Otto Brenner, Michael Whitfield, Anna Haavisto ja Stella Vuorio.



Ulla Åberg valittiin Vuoden luomalaiseksi

Luomaan saatiin joulukuusi ja Vuoden Luomalainen 2010


Joulukuusi koristaa Luomaa VPK:n pihalla

Ljusdalassa 28.11.2010 Muf:n nuorisoseuran tarjoaman joulupuuron jälkeen luomalaiset pikkujoulujuhlijat keräsivät joukkonsa ja kulkivat yhteisessä lyhtykulkueessa VPK:n talolle paloautojen saattelemana. Paloasemalla oli tarjolla glögiä ja pipareita. Myös joulupukki toi Korvatunturilta terveisiä pienille luomalaisille ja tarjosi pukinkontistaan karkkia palkinnoksi hienosti sujuneesta yhteislaulusta.

Lyhdyt lämmittivät pakkassäässä ja valaisivat tienoon pimeässä.  Pikkujouluihin osallistui runsaasti väkeä.

Joulupukki ilahdutti lapsia.  Korvatunturin tuliaiset kelpasivat kylän pienimmille.


Vuoden Luomalainen 2010

Pikkujoulujuhlan tuoksinassa palkittiin myös Vuoden Luomalainen 2010. Suurella äänienemmistöllä valittu palkinnon saaja on paljasjalkainen luomalainen. Hän on lisännyt Luoman yhteisöllisyydentunnetta ja hän on vaikuttanut kylän kehittymiseen. Hän toimii aktiivijäsenenä monen luomalaisen yhdistyksen hallituksessa (MUF:ssa, Kyläyhdistyksessä ja VPK:ssa) ja hänellä on myös kyky saada kylän asukkaat ja yhdistykset tekemään keskenään yhteistyötä. Vuoden Luomalainen 2010 on Bobäcks FBK:n puheenjohtaja ja Luoman Kyläyhdistyksen liikennetoimikunnan vetäjä, Bengt Ölander.


Bengt Ölander valittiin Vuoden Luomalaiseksi 2010 ja mies meni valinnastaan sanattomaksi.
Palkinto meni oikeaan osoitteeseen ja onnittelijoita riitti.

Kyläläiset ovat ehdotuksissaan maininneet Bengt Ölanderista seuraavaa:
- Hän on aina positiivinen
- Hän on huomioonottavainen
- Junnutyötä tukeva henkilö
- Aktiivinen osallistuja
- Hän antaa rakentavaa kritiikkiä, jos jotain on mennyt pieleen
- Hän on Luoman oma aurinko

Luoman Kyläyhdistys onnittelee Bengt Ölanderia suuresti ansaitsemastaan palkinnosta!

Vuoden Luomalainen

1998 Johan Åkerlund - Ensimmäisten Olymbialaisten yhteydessä
1999 Johan Åkerlund - Ollut hallituksen jäsen alusta alkaen
2000 Urpo Vartiainen - Perustajajäsen
2001 Magnus Dahlqvist
2002 Sanni Turunen - Olymbialaisten voittaja 2002
2003 Perhe Hartonen - Ovat esiintyneet vuosijuhlissa monta vuotta
2004 Hans Brenner - Kylähistoriikin toimittaja
2005 Ossi Pylväläinen - Perustanut kyläyhdistyksen kotisivut 2002
2006 Anna-Kaisa Brenner - Kääntänyt kylähistoriikin suomeksi
2007 - Palkinto jäi jakamatta
2008 Stefan Winquist - Kyläsuunnitelmaprojektin vetäjä, kyläyhdistyksen puheenjohtaja
2009 Erkki Ahlsten - Uimarantaprojektin vetäjä, kyläyhdistyksen perustajajäsen ja pj
2010 Bengt Ölander - Liikennetoimikunnan vetäjä, VPK:n pj

Teksti ja kuvat: Sarianna Jylhä-Matilainen

Stefan Winquistin haastattelu

1. Kuka olet ja missä asut?
Olen Stefan Winquist ja olen jo 35 vuotta asunut Brittebontien päässä ihanan rauhallisella paikalla.

2. Milloin voitit Vuoden Luomalainen -palkinnon ja missä?

Minut valittiin Vuoden Luomalaiseksi 2008 ja kiertopokaali luovutettiin vuosijuhlassa Majvikin vanhassa huvilassa.

3. Mistä syystä voitit palkinnon?

Olin 2008 saanut kaksi kylän kannalta mittavaa hanketta maaliin, kun Luoman vesiosuuskunta perustettiin ja Luoman kyläsuunnitelma julkaistiin. Uskon, että kyläläiset arvostivat näitä hankkeita.

4. Kuka oli vakavin vastustajasi?
En todella tiedä mitään muista ehdokkaista, mutta uskon että niitä oli, koska kylässä on monta henkilöä jotka todella ansaitsevat palkinnon.

5. Millainen Luoma mielestäsi on?

Luoma on mielestäni ihana kylä monestakin syystä. En olisi jäänyt tänne asumaan, ellei näin olisi, koska perheelläni on monta yhtä luonnollista asuinpaikkaa, mihin olisi voinut asettua elämään. Luoma on sopivan kokoinen kylä, niin että pystyy tuntemaan lähes kaikki kyläläiset ulkonäöltä ja hyvin suuren osan myös henkilökohtaisesti. Paitsi että kylä itse on hyvin luonnonkaunis ja perinnerikas, arvostan suuresti sen luontoa. Suoraan kotipihalta pääsee luontoon kävelemään tai hiihtämään. Metsässä on vielä rauhallista ja maanomistajat hoitavat alueensa vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.

6. Merkittävin Luoma-muistosi?
Merkittävin Luoma-muistoni liittyy ensimmäisen lapsemme syntymään. Olin käynyt naistenklinikalla katsomassa uutta ihmettä ja kotiin palattuani päätin lähteä metsäkävelylle jäähdyttämään tunteita. Kivisenmäellä oli vielä 70-luvun puolivälissä korkea maanmittaustorni ja siihen menin ihailemaan kirkkaana joulukuun alun matalaa auringon valaisema kylää. Tunne oli mahtavaa ja olen iloinen, että silloinen ajatus Luomasta hyvänä kasvatusympäristönä lapsillemme käytännössä myös toteutui. 

7. Mikä Luomassa on parasta?

Parasta Luomassa on mielestäni sen maalaismainen luonne sekä ympäristön että asukkaiden kannalta. Ehkä täytyy lisätä, että Luoma on yllättävän lähellä pääkaupunkiseudun kulttuuripalveluja, mikä nykyisessä elämäntilanteessani on arvokasta. Mutta myös työssä käydessä oli mahdollista kohtuullisella työmatkalla päästä Luomasta töihin. Sen takia pystyin koko työurani aikana asumaan samassa paikassa perheen iloksi. 

8. Millainen on mielestäsi Luoman Kyläyhdistyksen asema ja mitä sen pitäisi tulevaisuudessa tehdä?
Luoman kyläyhdistyksen asema kyläläisten edunvalvojana on minun mielestäni hyvä, kun tarkastelee asiaa kahdesta suunnasta. Kyläläiset ovat melko hyvin edustettuna yhdistyksessä ja osallistuvat aktiivisesti yhdistyksen tapahtumiin. Viranomaiset, joihin edunvalvonta kohdistuu, suhtautuvat melko asiallisesti kyläyhdistykseen. Kyläsuunnitelman julkistamisen yhteydessä nähtiin millaisia haasteita kyläyhdistyksen pitää pystyä hoitamaan, mutta myös miten vaikea on aktivoida kyläläisiä kaikkiin hankkeisiin. Uskon, että kyläyhdistyksen viihde- ja juhlatoiminta on myös jatkossa paras tapa saada kyläläiset yhteen. Näin voidaan hyödyntää yhteisöllisyyden voimaa myös kylän kehittämistyössä. 

9. Mikä on mielestäsi Kyläyhdistyksen paras saavutus tähän asti ja mitä parannettavaa vielä olisi?

Kyläyhdistyksen ensimmäisten 10 vuoden aikana on saatu aikaan paljon sellaista mistä voi olla ylpeä, mutta uskon että paras saavutus on silti itse yhdistyksen vankka asema kyläläisten edustajana ja voimavarana. Sellaista ei pysty lyhyessä ajassa luomaan, mutta 10 vuodessa alkaa jo näkyä eroja pystyvän ja vähemmän onnistuneen yhdistyksen välillä. Rehellisyyden nimessä täytyy muistuttaa, että luomalaiset edustavat n. 3 % Kirkkonummen asukasluvusta, joten ei ole realistista kuvitella liikoja. Tämän perusteella voisi ajatella, että Luoman seisakkeen olemassaolo vielä vuonna 2010 on saavutus. Muita menestyksiä voisivat olla Olymbialaisten järjestäminen 13 kertaa, Vuoden uusmaalainen kylä 2004 -tittelin saavuttaminen, tievalaistuksen saaminen Hvitträskintielle, Kvarnvikenin uimarannan saneeraaminen, Luoman historiikki -kirjan julkaiseminen, Luoman kyläsuunnitelman tekeminen sekä vesi- ja viemärikartoituksen teko. 

10. Kenelle luomalaiselle antaisit tämän vuoden palkinnon?
Olen valintatoimikunnan jäsenenä enkä näin ollen katso voivani kertoa kenelle olisin halunnut antaa Vuoden Luomalaisen palkinto. Toivon kuitenkin että pokaali on arvostettu ja näin ollen palkinnon saajat nauttivat kyläläisten arvostusta joka vuosi.

Luoman kyläyhdistys

Luoman kyläyhdistys – Kirkkonummi on poliittisesti sitoutumaton, kaksikielinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kyläläisten yhteisiä etuja ja viihtyvyyttä yhteistyössä muiden Luomassa toimivien yhteenliittymien ja organisaatioiden kanssa. Tavoitteena on vaikuttaa kylän kehittymiseen ja parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia.

Lue lisää »»

Foorumissa...

Liity postituslistalle