Pikkujoulujuhlat alkoivat yhteislaululla musiikkikerholaisten johdolla. Sen jälkeen syötiin puuroa.
Kun puuro oli syöty, niin isot kuin pienetkin lähtivät lattialle tanssimaan. Ulkona oli kurja sateinen syysmyrsky, mutta Ljusdalassa oli lämmintä ja hauskaa.
Paloautojen saattelmana käveltiin sateessa VPK-talolle missä martat odottivat lämpimän glögin ja piparkakkujen kanssa. Ja yhtäkkiä ilmestyi joulupukki.
Vaikka lapsia oli paljon, riitti kaikille karkkia jopa kotiin vietäväksi. Kun pukki oli lähtenyt, lopetettiin tilaisuus sytyttämällä kylän joulukuusen kynttilät.
Teksti ja kuvat: Stefan Winquist
Sarianna, 27.11.11 •
Kategorier: Kuvia tapahtumista •
(0) Kommentit •
Nyt valmistuneella valaistulla pysäköintialueella on 20 autopaikkaa, joista 2 on invalidipaikkoja.
Luoman seisakkeelle on jo vuosia kaivattu pysäköintialuetta. Varsinaista parkkipaikkaa seisakkeella ei ole ollut lainkaan. Kuitenkin iso joukko luomalaisia joutuu käyttämään autoa päästäkseen seisakkeelle. Kyläyhdistyksen tekemän kyselyn mukaan Luoman seisakkeen parkkipaikan puuttumisen vuoksi 50 % luomalaisista junamatkustajista ajaa saman tien Masalan asemalle. Samasta syystä myös Kauklahden asemaa käyttää 37 % luomalaisista matkustajista, jolloin Luoman seisakkeen käyttöaste on jäänyt vähäiseksi.
Ensimmäinen valtuustoaloite tehtiin jo vuonna 2006
Ensimmäisen valtuustoaloitteen Luoman seisakkeen pysäköintialueesta jätti jo vuonna 2006 silloinen Kirkkonummen kunnanvaltuutettu Stina Forsberg. Aloitteen allekirjoitti Forsbergin lisäksi 37 muuta valtuutettua. Aloite eteni kunnanhallitukseen valmisteltavaksi, jossa se käsiteltiin ensimmäisen kerran vajaat kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 2009 kunnanvaltuusto päätti palauttaa asian valmisteluun yhdyskuntatekniikasta saatujen virheellisten perustietojen vuoksi ja jotta pysäköintialue toteutettaisiin pienellä budjetilla.
Viiden vuoden odotus palkittiin
Kesäkuussa 2010 Yhdyskuntatekniikan lautakunnan käsittelyssä pysäköintialueen kustannukset arvioitiin 50 000 euron suuruisiksi. Elokuussa 2010 valtuusto käsitteli asiaa uudelleen. Varavaltuutettu Erkki Ahlstenin esittämän ponsiehdotuksen jälkeen kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että Luoman seisakkeen pysäköintialue rakennettaisiin pienemmillä kustannuksilla ja että se myös toteutettaisiin vuoden 2011 loppuun mennessä. Lopulta parkkialueen rakentaminen toteutettiin kunnan omana työnä noin 30 000 eurolla. Nyt viiden vuoden odottamisen jälkeen myös luomalaisilla on mahdollisuus liityntäpysäköintiin ja parkkialue onkin ollut heti yllättävän ahkerassa käytössä. Pysäköintialue palvelee luomalaisten lisäksi myös masalalaisia matkustajia, koska Masalan pysäköintialue on ajoittain ruuhkainen.
Kiitokset
Luoman Kyläyhdistys kiittää Kirkkonummen kuntaa ja sen päättäjiä, erityisesti asiassa aktiivisesti toimineita Stina Forsbergia, Eero Hirvosta ja Erkki Ahlstenia.
U-juna pysähtyy Luoman seisakkeella kerran tunnissa. Ruuhka-aikoina vuoroja on hieman enemmän. Käyttöastetta ei pelkästään parkkialueella saada nostettua, vaan myös junavuoroja tulisi lisätä.
Luomankujan läpi ajaa noin 700 autoa päivässä. Ruuhka-aikoina jalankulkijat joutuvat väistämään autoja ojan puolelle. Nyt Luomankujalle asetettiin 30 km/ h nopeusrajoitus.
Teksti ja kuvat: SARIANNA JYLHÄ-MATILAINEN
Sarianna, 26.11.11 •
Kategorier: Ajankohtaista •
(0) Kommentit •